Eilen käytiin jo toistamiseen katsomassa asuntoa (4h+k+s) ja tarjouskin tehtiin, mutta se ei mennyt läpi. Laskimme alueen keskineliöhintaa ja siihen vielä päälle sen, että asunto on remontoitu. Asunto on parikymmentä vuotta vanha. Paljoa enempää emme voi tarjota, sillä saamme sitten jo täysin uuden asunnon! Asunnossa käydessämme tuli heti se harvinainen tunne että "tämä on meidän ja meidän näköisemme", mutta itsensä pitää hillitä, ettei vain myyjä luule meitä innokkaiksi :) Annetaan nyt pari päivää kulua ja mietitään uutta tarjousta.

Lapsettomuus hoidot edistyvät, mies meni tänään klinikalle antamaan näytettä, jotta voidaan taas sulkea yksi asia pois. Viikon päästä aloitan Primolutit, ja seuraavalla viikolla pistokset. Punktio ajoittuu viikolle 41. Huh, jännää, mutta silti niin ihanaa...

Lukiessani muiden lapsettomuus blogeja olen törmännyt katkeruuteen usein. Monet sekundaari lapsettomat, jollainen itsekin olen, eivät edes pysty katsomaan muita raskaana olevia. Itse koen, ettei jonkun raskaus ole minulta millään tavalla pois. Osaan iloita muiden vauvoista, onneksi joku sentään pystyy saamaan lapsen "normaalisti"! 

Työkavereiden sanomisista en ole mieltäni pahoittanut. Kaikki tietävät työpaikalla vauvakuumeestani, mutta eivät hoidoista. Yksi työkaverini kommentoi eilen kun kerroin vauvakuumeesta, "noh, siitä sitten vaan tekemään toista lasta". Huokaisin vain ja sanoin "voi kunpa se olisikin niin helppoa". Hän ymmärsi heti ja oli hiljaa. En luokkaantunut, koska työkaverini on ihana ihminen eikä tarkoittanut mitään pahaa. Eivätkä lapsettomat voi olettaa, että kaikki ymmärtävät heitä. Ei kukaan voi ymmärtää, ellei ole itse kokenut samaa. 

Minun seurassani ei tarvitse sanojaan varoa. Tosin on pari asiaa mistä hermostun. Ystäväni (38v) alkoi odottamaan neljättä lastaan ja totesi "kun tää oli vähän vahinko", ihmettelin MITEN YKSIKÄÄN LAPSI VOI OLLA VAHINKO?? Kaiketi jokainen tuon ikäinen tietää miten lapset saavat alkunsa?! Tai jos ei tiedä, on ehkä syytä käydä ne yläasteen biologian tunnit uudelleen. Toinen ärsyttävä asia ovat nämä julkkisten "yllätys-raskaudet". SIIS TÄH?? Miten lapsi voi olla yllätys sängyssä peuhaamisen jälkeen, kun kyseessä sentään lähes 40-vuotias nainen? 

Olisi niin ihanaa, jos itsekin pystyisi tulemaan raskaaksi tuosta vaan. Saa tulla jos on tullakseen ja se tulikin heti! Oho...Niin monen asian täytyy osua kohdalleen, jotta lapsi saa alkunsa. Ja vielä enemmän siinä kohdin, että raskaus etenee loppuun ja lapsi syntyy. Se tuntuu alaa opiskelleena todella ihmeelliseltä! Nämä seikat huomioiden miten yksikään elämä voi olla vahinko?? Miten kukaan voi sanoa niin?

Olen myös törmännyt siihen, että vauvahaaveitani vähätellään. "Onhan teillä jo yksi lapsi, olkaa siitä kiitollisia!" No TOTTA KAI olemme kiitollisia ja jokaisessa iltarukouksessa kiitän Jumalaa lapsestamme, mutta ei se sitli sitä tarkoita ettemmekö saisi unelmoida toisesta. Lapsettomuuden suru on enemmän meillä sitä, ettemme voi antaa sisarusta esikoiselle, joka sitä niin kovasti toivoo ja haluaa. Esikoinen on todella hoivaava ja huolehtiva luonne. Hän haluaa aina sinne,missä on vauvoja. Hän kyselee jatkuvasti koska saa pikkusisaruksen. "Kun minäkin haluaisin sellaisen pikkuruisen...". 

Uskon, että lapsettomuus on raskasta. On se sitten primääri- tai sekundaarilapsettomuutta. Mutta minulla on sentään jo yksi ihana lapsi, ei ole pelkoa että jäisin täysin lapsettomaksi. Meillä on toivoa saada toinen, olemmehan saaneet ensimmäisenkin. Tiedän hyvin, mistä jäämme paitsi. Osaan kuitenkin löytää asioista hyvät puolet; me voimme saada biologisen lapsen! Ja se on jo paljon se.