Tein eilen päätöksen, että jos tänäänkin Aconin Early Detection testillä näyttää negatiivista, lopetan lugesteronit. Ne tekevät minusta väsyneen ja kiukkuisen. No, negahan se sitten oli  Tiesin sen jo etukäteen. Jotenkin sen vain aavistaa, ettei nyt tärpännyt. Puhuttiin miehen kanssa eilen näistä tuntemuksista. Hän kehotti vain odottamaan keskiviikkoon ja vasta sen jälkeen heittämään toivon. Minä sanoin, että tiedän etten ole raskaana. Muutamme uuteen kotiin kuukauden päästä ja jatkamme elämäämme.

Seuraavaksi vuorossa olisi sitten FET eli PAS. Varmaankin joulukuuhun menee ennenkuin siihen päästään. Minulla on vahva vaisto, että kolmessa pakkasessa olevasta alkiosta vain yksi selviää sulatuksesta. Se yksi ainoa onkin sitten viimeinen toivomme. Johonkin täytyy raja vetää. 

Minua harmittaa, ahdistaa ja masentaa ettemme onnistuneet. Eniten harmittaa rahan meno. Mietin jo ennen hoitoon menoa, jos käyttäisimme sen rahan matkustamiseen. Lapsettomuushoidoissa kun ei ikinä ole takeita onnistumisesta. Voi mennä rahaa tuhansia euroja, eikä silti yhtään lasta. Meillä on mennyt jo 2600 euroa. En edes halua kuvitella tämän vuoden lopussa kokonais-summaa, jos ja kun FET tehdään. Lääkekatto on yli, joten FET:n lääkkeet saan lähes ilmaiseksi.

Entäs jos se PAS ei onnistu? Tällä hetkellä tuntuu, ettei mikään kehossani toimi niinkuin pitäisi: se kehitti sappikiviä, jotka leikattiin 2008, nielurisat viime vuonna, kaksi kohdunulkoista, skolioosi, huono näkö jne. Enkä pysty edes naisen perustehtävään: lisääntymiseen. Aika masentavat fiilikset nyt. Toisaalta, olen hieman helpottonut, että vihdoinkin asia ratkesi. Enää ei tarvitse laittaa noita lugeja, joita vihaan.