Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt jo melkein viikko. Menkat alkoivat viime maanantaina, eli aavistukset osuivat oikeaan. Olin aika lamaantunut muutaman päivän, mutta nyt jo onneksi piristynyt. Luotan siihen, että FET onnistuisi meillä. Ainakin vahva aavistus siitä on. En vain tiedä, koska menemme siihen. Klinikan soittoaika on ensi viikolla ja pitäisi päättää, tehdäänkö FET joulukuussa vaiko ensi vuonna. Olen aika kärsimätön ja haluaisin yrittää heti, toisaalta ensi vuonna moni asia on selkiintynyt ja stressi niistä vähentynyt. Olemme myös suunnitelleet hääpäivän reissua joulukuun puoleenväliin ja jos tuo FET tehdään, täytyy reissu jättää väliin sillä tuo hoito on 1000 euron menoerä ja en voi ottaa silloin yhtään alkoholia.

Soittelin siis klinikalle viime maanantaina jolloin oli pp12. Ihmetyttää se, etteivät he EDES PAHOITELLEET Yhtään negatiivista tulosta! EIhän se tietenkään heidän vikansa ole, mutta olisi ollut mukavaa, että kalliin hoidon jälkeen olisi edes sanottu :" Olemme pahoillamme, haluaisitko jutella siitä?". Joten yksityinen ei ehkä kuitenkaan ole parempi kuin julkinen, kuten olen täällä jo parit kerrat todennut. Kaikki sivuutettiin ja ruvettiin vaan antamaan lääkärin aikaa.

YKsi asia minua vaivaa: Luovuttaessani munasoluja 3 vuotta sitten, Puregon annosta nostettiin 2 kertaa. Tässä meidän IVF:ssa annos oli koko ajan sama. Luovutus-hoidossa minulta saatiin 8 munasolua, nyt vain 5. Klinikan rahastusta? TOTTA KAIT LUOVUTUSHOITOON PANOSTETAAN, sehän maksaa pariskunnalle melkein 7000 euroa. Ollessani punktiossa, samassa huoneessa oli 2 luovuttajaa ja he saivat parempaa kohtelua kuin minä. Sen huomasi myös mieheni. Julkisella sentään kaikki saavat saman kohtelun, vaikka hoito onkin hitaampaa.

Olen kertonut avoimesti muutamille ihmisille hoidoistamme, nyt kun hoito ei onnistunut. Tuli sellainen tunne, ettei tätä jaksa kantaa yksin. Ja samapa tuo, hoitohan ei onnistunut. Anopille kerroin eilen. Hän arvasi ennen kertomista, että kyse on lapsesta. Hän on kyllä tiennyt, etten pysty saamaan lapsia luomusti mutta oli silti yllättynyt koeputkihedelmöityksestä. Monelle nämä termit eivät ole tuttuja. Todella moni pitää keinohedelmöitystä ja koeputkihedelmöitystä samana asiana.

Jos ennen joulua kokeilisi yhden FET:n. Toisaalta, meillä on jäljellä vain 3 alkiota eikä niillä varmaan saakaan kuin yhden pakastealkion siirron tehtyä. Alkiot kun eivät kestä hyvin sulatusta, pakastuksen ne kestävät hyvin. En enää pidä mitään itsestään selvyytenä, joten hiukan hirvittää etukäteen jos tulisin raskaaksi, kuinka paljon pelkään sen 9 kuukautta? Kaikkihan on aina mahdollista. Voi kunpa tälle tarinalle tulisi onnellinen loppu...