Noniin, sainpas aikaiseksi kirjoitella tänne. Aina on ollut juttua mielessä, mutta kirjoittaminen on jäänyt, Tässä välissä (lokakuu-maaliskuu) on tullut muutettua, tehtyä töitä jne. Hoidotkin aloitettiin. Viime kuussa aloitettiin FET luonnolliseen kiertoon. Ultrassa havaittiin monta pientä munarakkulaa ja aloitin ovulaatiotestit. Tein niitä 10 päivää, eikä tulosta. Lääkärin kanssa sovittiin, että lopetan testit ja kokeillaan seuraavaksi FET lääkkeellliseen kiertoon. Sain Zumenon reseptin. Nyt sitten vaan odotetellaan koska ne menkat alkaa. Ne ois pitänyt alkaa jo eilen, mutta eipä näy. 

Alunperin olin hoidoista todella innoissani, mutta enää en oikein tiedä. Vauvojen näkeminen herättää aina siihen, että millaista olisi jos...Empiminen johtuu siitä, että meillä ei miehen kanssa oikein suhteessa mene hyvin. En puhuisi kriisistä, sillä tämä johtuu miehen käytöksestä. Sama meininki kun aikaisemmin. Tämä tapahtuu aina kausittain. Hänellä on taas hermoilu+haukkumis+valittamis-kausi. Mikään, mitä teen tai sanon, ei ole hyvä. Olen hölmö, tyhmä, köyhä, bimbo jne. Kaiken lisäksi miehen puolen suku asettaa omat haasteensa tähän suhteeseen. Taloudelliset vaikeudet ja heidän jatkuva rahan pyytämisensä meiltä rassaavat jo ennestään heikolla tolalla olevaa liittoa.

Aikasemmin olen ehdottanut terapiaa. Viime tammikuussa (2010) minulla todettiin keskivaikea masennus ja pääsin terapiaan. Siellä monesti juteltiin siitä, että suurimmaksi osaksi se liittyy miehen käytökseen ja dominointiin. Mies ei kuitenkaan suostunut terapiaan. Uhkailulla ja mielialalääkityksen aloituksella sain miehen käytöksen kuriin, mutta nyt alkaa taas sama laulu. Päätin jo syksyllä 2008, että katselen tätä touhua korkeintaan 2 vuotta ja sitten toimin. No tässä sitä taas ollaan. Kuinka kauan ihminen voi odottaa muutosta toisessa ihmisessä ja koska tietää, milloin pitää antaa periksi? Aina sanotaan, ettei vaihtamalla parane. Mistä tiedän onko tämä "normaalia" mikä pitää vaan sietää?